Kävin tänään kampaajalla - hyvin harvinainen ylellisyys tällaiselle pihikintulle. Sainpa kuitenkin lähdetyksi ja lösähdin nautinnollisesti tuoliin, sain eteeni kupin kaakaota, pinon lehtiä ja joku alkoi nyhvätä tukkaani. Kaikenlainen paijaus on kivaa, rentouduin välittömästi ja uppouduin lehtien artikkeleihin.
Siihen se rentoutuminen sitten loppuikin. Suurin osa lehdistä käsitteli lähes jokaisella sivullaan ihmisen terveyttä. Eipä siinä, sepä vain on mukavaa. Mutta kun on aikansa lukenut siitä, miten saa motivoitua itsensä lähtemään salille tai lenkille, kehitettyä juuri itselleen sopivan treeniohjelman, mahdollistettua treenauksen myös aamulla ennen töihin lähtöä, hankkimaan oikeat (miljoonahintaiset, totta kai) kamppeet jokaiseen eri lajiin ja vielä syömään juuri oikein ennen, jälkeen ja kesken treenin, on tällainen hieman vähemmän liikunnasta innostunut laiskis aika murtunut.
Muutamia vuosia sitten oli ihanne olla mahdollisimman laiha - nyt tämä kuva on muuttunut lihaksikkaaksi, täydelliseksi ja rasvattomaksi vartaloksi, jota kelpaa näytellä salilla treenatessa puolialasti. En tiedä, ovatko monet ystäväni todella niin aktiivisia kuin minkä kuvan heistä saa: Facebook vilisee erilaisia kuntoilu-appeja, jotka ilmoittavat, kuinka monta kaloria kukainenkin on milloin missäkin suorituksessaan polttanut ja päivitykset kertovat, miten virkistävää oli painaa tukka putkella kolmenkympin pakkasessa lenkkiä lammen ympäri (helppoko se on mennä lujaa kun hidastaessa jäätyy lumiukoksi talviurheilubikineissä, vai mitä ne varusteet nyt ovatkaan). Ällistelen kanssaihmisteni reippautta ja ajattelen häpeillen sitä, miten töiden jälkeen jaksoin nipin napin lenkittää koiran ja rojahdin sitten sohvalle.
Pliis. En ole liikuntaihminen. Olen toki usein yrittänyt, käynyt lenkillä miten milloinkin tosissani, yhteen väliin kävin ryhmäliikunnoissa jopa kolme kertaa viikossa. En siltikään tunne liikuntaan oikein minkäänlaista paloa. Jos saan valita, en mene. Nautin tosin siitä, että saan hiihtää hiljaisessa metsässä hissukseen. Tai retkeillä tai tassutella koiran kanssa jäällä. Minkä tahansa naistenlehden avaaminen saa kuitenkin minut tuntemaan itseni varsinaiseksi möhöksi ja ajattelemaan häpeillen sitä voileipää jonka söin välipalaksi kehoa puhdistavan leserouheituhedelmäpirtelön sijaan.
Haluaisinkin markkinoida seuraavan ihanteen: terve ja olostaan nauttiva henkilö, joka toisinaan nautiskelee palasen suklaata ja lukee tunnin kylvyssä salitreenin sijasta kun siltä tuntuu. Voin vakuuttaa, että varusteet ovat edulliset ja suositeltu ruokavalio herkullinen.
Joo joo, kyllä minäkin menen taas salille. Kun tästä kerkeän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti