Televisio on nykyisin pullollaan erilaisia kilpailuja, joissa taitavat esiintyjät ja omassa lajissaan lahjakkaat ihmiset pääsevät näyttämään kykynsä ja yrittämään pääsyä koko kansan tietoisuuteen. Yleensä nämä lahjakkuuden lajit ovat laulu tai tanssi, mutta myös esimerkiksi kokit ovat päässeet esille yhä enemmän omien kilpailujensa kautta. Eipä ihme, sillä onhan jo pelkästään ruuanlaitto-ohjelmia eri kanavilla valtavat määrät. Samanlaista kilpailua tuskin voidaan odottaa nuohoojille.
En itse jaksa seurata näitä ohjelmia kovinkaan usein, mutta ei niissä mitään pahaakaan ole. Aikuiset ihmiset saavat tehdä mitä lystäävät, ja jos joku saa moisessa kisassa nenilleen, on ainoastaan aikuisen itsensä syy, että lähti kisaan alun alkaenkaan. Esimerkiksi Talentissa saattaa joku hyväkin laulaja jäädä motorisesti lahjakkaan henkilön jalkoihin, eikä ihme, sillä laulukilpailuja on paljon, motoriikkataitajat ovat uudempia ja viehättävämpiä.
On kuitenkin toinen asia, kun kyse on lapsista. Lieneekö myös yhteys työhöni, että tunnen niskakarvojeni nousevan pystyyn kiukusta, kun kuulen lapsille järjestettävistä taitokilpailuista, jotka esitetään televisiossa. Mediaseksikkäästi kilpailuissa tietysti aina huonompi putoaa, kunnes vain parhaat ovat jäljellä. Talentiin on jo osallistunut useita lapsia (osa pärjännytkin!), MTV3 alkaa kohtsillään esittää ohjelmaa KIDSing, Nelosella haetaan taitavaa minikokkia ohjelmassa Junior MasterChef ja laulajaa ohjelmassa The Voice Kids. Iik?
Talentiin on osallistunut lapsia joka kaudella. Tuntui melko pahalta, kun lapset, jotka ovat ikäisekseen lajissaan hyviä, mutta aikuisten taitoihin verrattuna vielä niinsanotusti lapsenkengissään, tulivat hylkäyksen jälkeen itkien pois lavalta. "Miksi en kelpaa?". Ja sitten vielä joskus tuomarit tekevät "kauniisti", päästävät lapsen läpi ensimmäisestä karsinnasta ja tipauttavat toisella antamatta tämän edes esiintyä uudelleen. Olit huono, sori.
En nyt edes mene aiheeseen lasten kauneuskilpailut, joissa ei ole edes kyse siitä, mitä osaa, vaan siitä, miltä näyttää. Lapsi määritellään ulkonäön kautta. Näissä laulukilpailuissa ja muissa härpätyksissä pyörii yllättävät määrät valmentajaisiä ja -äitejä, jotka keksivät kullannupustaan jonkin erikoisominaisuuden jo lapsen ollessa vaipoissa ja vakuuttavat, että tämä on syntynyt laulamaan, koska lauloi jo pienenä peilin edessä. Öhöm, niin minäkin, mutta ei minusta siltikään lähdetty leipomaan staraa (lauluäänellä saattoi myös olla osuutensa päätöksenteossa). Joku voisi sanoa, että lapsen on hyvä oppia häviämään jo pienenä, mutta tarviiko sitä oppia televisiokameroiden edessä kun koko kansa katsoo sitä sosiaalipornoa, jota myös lapsen pettymysitkuksi nimitetään.
Ja sitten on joku onnekas, joka voittaa! Ja voittajasta saattaa tulla seuraava Robin, joka pääsee kymmenkesäisenä kiertämään festareita, messuja ja muita kissanristiäisiä. Ei kesälomaa näille lapsille, koulumenestyskin ottaa oman kolauksensa (ellei lasta vielä piiskata kunnolla siinäkin) ja lapsi tottuu päihtyneisiin aikuisiin ympärillään, pitkiin päiviin ja pitkiin öihin. Ja sitten... kuinka kauan menestyksen kupla kestää? Mitä sitten, kun koulu on kärsinyt ja menestys mennyt?
Kenelle nämä lapset tekevät töitä? Itselleen? Vaiko vanhemmilleen? Vanhemmat tekevät "lapsen parhaan" ja sysäävät tämän aikuisten maailmaan. Eikö menestykseen todella kerkeä enää täysi-ikäisenä? Ainakin niiden parhaiten pinnalla pysyneiden lapsipoppareiden äideillä ja isillä on varmaan mukava yksityinen vanhainkoti tiedossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti